Kaikille tulee näitä päiviä, sanoin itselleni: ja olenhan sitäpaitsi terve, minun tulee olla onnellinen tästä kehostani. Sade oli kanssani samaa mieltä, hinkui päästä kosketuksiin lämpimän ihoni kanssa ja valui sisään kauluksesta, imeytyi läpi sukista ja iloitteli paljailla käsilläni. Eikä siinä mitään, kerrankos sitä ihminen kastuu litimäräksi alusvaatteitaan myöten, eikä matka missään nimessä ollut niin pitkä että siinä olisi ehtinyt saada kuolemantautia, sikäli jos kuolemantauti nyt ylipäätään tulee ihmiseen ulkona kävelemällä. Syystuuli oli juuri niin kylmä, että mentiin rajoilla sen suhteen, oliko siinä sellaista sissihauskaa vai ei, mutta kyllähän se nyt totta puhuen oli pienimpiä murheistani.
Kaikille tulee näitä päiviä, sanoin, ja uskoin itseäni. Kyllä maailman äidit tästä varoittivat, vaikka omaltani oli jäänyt moni fiksu neuvo antamatta - vaan mitäpä tuosta, olisinkohan kuunnellut niitä kuitenkaan, tuskinpa. Päivä oli sitäpaitsi tehnyt reilusti aikeensa selviksi jo heti aamusta. Tiedättehän niitä aamuja, kun kaikki menee sotilaallisessa järjestyksessä pieleen? Heräät liian myöhään siihen, että kello ei ole soinut. Isket jalkasi kaapinkulmaan ja pääsi oveen koheltaessasi silmät rähmässä vessaan peseytymään. Silmät jäävät rähmäisiksi, sillä taloyhtiön vedenjakelussa on katkos. Keittiössä kaadat murot lattialle ja huomaat maidon menneen pilalle, mutta sanot itsellesi ettei se haittaa, koska et olisi halunnutkaan likaisia lattiamuroja. Vaatekaappi tarjoaa omanlaisiaan ongelmia, avaimet eivät ole siellä missä pitäisi, ja kadulle päästyäsi tajuat bussilipun olevan toisen takin taskussa.
Toisin sanoen olin jo muutenkin kiireessä ja myöhässä töistä, kun hajamielisyyksissäni onnistuin jättämään laukkuni ratikkapysäkille. Heräsin todellisuuteen vasta astuttuani ulos ratikasta, ja kipitin sitten omaisuuteni perässä ensin liikennelaitoksen omaan ja sieltä poliisin löytötavaratoimistoon, jossa vastaanotin törkeää vittuilua naispoliisilta (joka oli sen näköinen ettei varmasti ollut saanut miestä ikinä, seikka josta halusin kovasti huomauttaa mutta ei ollut kanttia). Jouduin lisäksi maksamaan löytöpalkkion, mikä oli hankalaa toteuttaa, kun lompakkoni oli osa mainittuja löytötavaroita ja tyhjennetty niin rahoista kuin pankkikorteistakin.
Poliisiasioiden tultua luonnolliseen päätökseensä hoksasin viimein myös soittaa töihin ja ilmoittaa olevani vain vähän yli kaksi tuntia myöhässä. Tarkkasilmäiset työtoverit olivat tietenkin pistäneet läsnäolemattomuuteni merkille, ja kiireestä hikinen itseni ohjattiin ensi tilassa pomon pakeille. Haluamatta mennä yksityiskohtiin sen tarkemmin tyydyn toteamaan, että sain potkut - ensimmäiset elämässäni! - ja että oikeastaan ymmärrän pomoani (anteeksi, ex-pomoani), sillä myöhästyminen ei ollut ensimmäinen kerta, eikä edes ensimmäinen näin "törkeä, työtovereista piittaamaton ja ala-arvoinen".
Työpäivä meni siis hiukkasen penkin alle, mutta ymmärrätte varmaan, eihän se ole hauskaa olla töissä josta on juuri saanut kenkää. Kaiken lisäksi se on ollut varsin kiva paikka työskennellä, joskaan en nyt ollut muutenkaan ajatellut jäädä sinne kuin ehkä ensi kesään saakka, mutta silti.
Tämä kaikki oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille varsinaiselle syylle, jonka vuoksi läpimäräksi kastuminen ja kolmen kilometrin kotimatkan tarpominen hyytävässä syysviimassa ei ollut korvissani edelliskesän hyttysten ininää kummempaa. Kävin nimittäin lääkärissä, vihdoinkin, viivyteltyäni sitä todella tarpeettoman kauan - äiti olisi varmasti osannut neuvoa toisin - ja niinhän siinä nyt sitten kävi, että. Sain. Kuulla. Olevani. Raskaana.
Mietin, mitä kaikkea vauvanalku tuntee äidin mahassa ollessaan. Kuuleeko se ääniä? Kuuleeko se ajatuksia? Tuleeko sille kylmä, jos minulle tulee kylmä? Pikku alkio sisälläni ei tietystikään ollut vielä mikään vauva, kyllä minä sen verran omaa biologiaani ymmärsin, mutta se tuntui jo ihan vauvalta. Minun kävi sitä hirveästi sääliksi. Vauva parka, tässä se joutuu nyt kuuntelemaan kun tuleva mahdollinen äiti sättii itseään ja maailmaa kaikesta mahdollisesta, ja sillä on varmaan nälkäkin kun tänään jäi väliin sekä aamiainen (koska murot olivat lattialla) että lounas (koska pankkikortti varastettiin). Ja kylmäkin sille tulee, voikohan vauva saada kuolemantaudin jo vatsassa? Sen pieni elämän alku tuntui äkkiä hirveän todelliselta, surkealta ja vaarojentäyteiseltä.
Kaikille tulee näitä päiviä, toistelin itsekseni, kengät vettä louskuen. Paitsi miehille ei kylläkään tule päiviä jolloin saa äkkiseltään tietää olevansa raskaana. Miesten ei tarvitse miettiä, saako alkio flunssan. Jos sattuu olemaan tällaisessa tilanteessa mies, on ihan okei sanoa puhelimeen jotakin maskuliinisen törkeää kuten "aha, no toivottavasti sä hoidat asian pian" ja mennä jätkien kanssa juomaan kaljaa, jättäen tyynesti vastaamatta perästä seuraaviin, tekstiviestimuotoisiin valituskirjelmiin.
Ja siinähän se oli, ratkaisu hankalaan päivään, suoraan nenäni edessä! On epätyydyttävää tuntea kiukkua, epäreiluutta, kostonhimoa ja mutsis oli ku sua teki -asennetta koko maailmankaikkeutta kohtaan. Maailmankaikkeus on liian jättimäinen ja monimutkainen kelvatakseen tikkatauluksi ihmisen pienille vihan nuolille. Ei, kyllä kiukunpurkaus tarvitsee kunnon kohteen. Omiin vahvuuksiini ei koskaan ole kuulunut perikristillinen itsensä ruoskiminen, joten itsensä syyttely - joka kyllä monien päässäni pidettävän palaverin osanottajien mielestä olisi ollut kerrankin ihan aiheellista - ei ollut vaihtoehto. Miesviha, se sen sijaan oli aivan loistava väylä johon kanavoida päivän kurjuus!
Sillä kenen syytä on, jos puhelimen herätyskello ei herätä ajoissa? Tietenkin sen insinöörin, joka on vastuussa kännykän olemassaolosta. Kyseinen insinööri on todennäköisesti mies. Millainen ihminen varastaa laukusta rahat ja pankkikortin, mutta jättää sinne kalliin hajuveden, merkkihansikkaat ja tosi kivan hiuskoristeen? Aivan epäilemättä mies. Kumpaa sukupuolta ovea näyttänyt ex-pomoni oli? Mies! Ja mikä tärkeintä, ketä osoitetaan syyttävällä sormella kun nainen pamahtaa paksuksi? Aivan oikein, MIESTÄ.
Koko maailmankaikkeuden sijaan syntipukiksi pääsikin vain puolikas ihmiskuntaa. Olin tyytyväinen onnistuneeseen rajaukseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti